01.03.2010: Kymmenes Pohjois-Karjalan liikeideakilpailu käynnistyi
MEDIATIEDOTE
1.3.2010
Hyviä ideoita ja menestyksen mahdollisuuksia etsitään nyt kymmenettä kertaa käynnistyvässä Pohjois-Karjalan liikeideakilpailussa. Oivaltavien liikeideoiden metsästyksessä jo maakunnalliseksi instituutioksi kypsynyt kilpailu on konkreettinen väylä mahdolliseen menestykseen. Liikeideakilpailu järjestetään 1.3.-30.4.2010.
- Liikeideakilpailu on historiansa aikana tuottanut noin tuhat ideaa. Osa ideoista on jalostunut menestykselliseksi liiketoiminnaksi. Osallistuminen on poikinut niin uusia tuotteita kuin myös uutta yritystoimintaa. Esimerkiksi viime vuonna kilpailun kolmannen palkinnon saanut Scan Logistix Finland Oy on juuri aloittanut taipaleensa Joensuun Tiedepuiston yrityshautomon asiakkaana, liikkeenjohdon konsultti Kari Pulkkinen Aventur Partners Oy:stä iloitsee. Kansainvälisille markkinoille suuntautuva Scan Logistix testautti viime vuonna liikeideakilpailun raadilla idean muuton digitalisoinnista.
- Menestyvä idea voi tulla miltä elämänalueelta tahansa. Vuodet ovat osoittaneet, että oivallus ja sitä kautta menestyksen mahdollisuudet voivat olla kenellä hyvänsä. Tämän vuoden liikeideakilpailun teemassa muistutetaan, että se voittaa, joka osallistuu. Ja täsmälleen niin asian laita on - osallistumalla oman ideansa saa testattua ammattilaisten raadissa, Pulkkinen muistuttaa.
Rahapalkintoja ja tukea eteenpäin
Liikeideoista parhaat palkitaan rahapalkinnoilla yhteisarvoltaan 3 500 euroa, 2 000 euron arvoisella Keksintösäätiön palvelupaketilla ja 2 000 euron arvoisilla lakiasioiden palveluilla. Keski-Karjalan ja Pielisen Karjalan alueiden oivallisimmat ideat palkitaan vielä 1 000 euron arvoisilla palkinnoilla.
Joensuun Tiedepuisto Oy tarjoaa kilpailun voittajalle toimitilat vuodeksi netWork Oasiksesta. Lisäksi voittajalla on mahdollisuus osallistua maksutta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun järjestämään liikeideoita edelleen kehittävään innovaatiokuukauteen.
- Palkintopöytä on katettu sellaiseksi, että olipa kyse alkupääomasta, toimitiloista tai vaikkapa liiketoimintaidean suojaamisesta, autamme eteenpäin. Osallistuminen on helppoa, kilpailulomakkeen täyttäminen ja toimittaminen perille huhtikuun loppuun mennessä riittää, Kari Pulkkinen Aventur Partners Oy:stä kannustaa.
Liikeideakilpailun järjestelyistä vastaa Aventur Partners Oy, joka on myös Joensuun Tiedepuiston yrityshautomopalveluiden toteuttaja. Liikeideakilpailun muut yhteistyökumppanit ovat Joensuun Tiedepuisto Oy, Keksintösäätiö, Tekes, JOSEK Oy, KETI Oy, PIKES Oy, Asianajotoimisto Surakka Oy, Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto sekä Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry.
Lisätiedot:
Aventur Partners Oy
Kari Pulkkinen
liikkeenjohdon konsultti
050 406 8716
kari.pulkkinen@aventurpartners.fi
www.aventurpartners.fi
Takaisin


Arkisto